En tienny et sosiaalisten tilanteiden pelkoon on lääkkeitäkin olemassa? Aina oppii uutta. Mut toivottavasti hoito auttaa ja olo paranee. Terveisin anonyymi huolehtija.
Mjöö samoja serotoniinimömmöjä näköjään käytetään kuin masennukseen ja paniikkihäiriöön ja ahdistushäiriöön ja varmaan puoleen tusinaan muuhunkin päävikaisuuteen. Ainakin tänä aamuna olo on ollu varsin pirtsakka et jospa noi sivuvaikutukset alkais olla jo takana. Paras olis, risoo kun koko aika pitää olla ryömimässä takasin punkkaan! >:T
Emmä tijä, joku sosiaalityhmä, en tunne termejä. 9_67 En viitti noita asioita liikaa googlailla ettei tuu silmille jotain yöunet vievää Suomi24-paskaa. Tänään on jaksanu jo puuhastella, huomenna luultavasti ihan normaali olo.
9. kesäkuuta 2012 16.30
Virrassa
Moi Löysin blogisi vasta äsken, ja luin jo läpi ja lisäsin suosikeihin. Jatka samaan malliin, sun juttuja on kiva lukea.:)
Eh, en haluais keittiöpsykologoida, kun jo jossain sanoit, ettet sellaista halua. Mutta kai omakohtaisen kokemuksen saa sentään kertoa? Mulla oli aika stressaava harjoittelu reilu vuosi sitten. Koko ajan ahdisti, kysyykö joku jotain ja ahdistus johti jo siihen, että työstä selviäminen oli vähän vaikeaa (asioiden muistaminen mm oli hankalaa kun kaikki energia meni ahdistumiseen). Selvisin sen harjoittelun läpi tsempillä, mutta myös Temesta-niminen ahdistuslääke auttoi paljon (ja vähän psykologin kanssa jutteleminenkin). Se lääkitys oli hassua: Asiat pysyy samoina, mutta ne ei yhtäkkiä enää ahdistakaan. Tajusin sit sen vuoden lopulla, että itse asiassa olen ihan hyvä ja saan kiitostakin, kun olen oma itseni ilman ahdistusta.
Se epäsosiaalisuus ei siis mulla ole luonteenpiirre, vaan seuraus sosiaalisesta ahdistuksesta (tai jotain, ei mullakaan mitään diagnoosia ole). Tarkoitan vain, että ehkä se sullakin on samalla lailla kuin mulla? Kun sun jutuista jotenkin paistaa läpi sun ajatus, että vika on sun ominaisuuksissa / epäsosiaalisuudessa. Mä en ihan usko niin. Anteeksi, että menin nyt sittenkin kommetoimaan sun henkilökohtaisia juttuja.:( Vaikutat vain olevan niin samoissa fiiliksissä kun minä joskus, että oli pakko kirjoittaa!
Hmm toivottavasti en kauhean kusipäisesti ilmaissut sitä keittiöpsykologikieltoa... Mut siis joo mulla helpotti kaikki itseinhot ja "yy oon paska ihminen"-fiilikset melkeen heti kun tuli tuomio että tää jatkuva ongelmointi (mulla on siis monissa ihan tavallisissakin jutuissa hankaluuksia vaikka työharjottelun kusemisen takia mut lääkäriin pistettiinkin) onkin vaan joku häiriö jonka voi hoitaa eikä mikään viddumainen luonteenpiirre jonka kanssa pitää vaan oppia elämään. Niinkun sanoit. Mulla menee vielä jotain viikkoja ennen kun lääkkeet alkaa vaikuttaa, sormet ristissä oottelen.
RSS-SYÖTE
BLOGGER
BLOGILISTA
BLOGLOVIN'
En tienny et sosiaalisten tilanteiden pelkoon on lääkkeitäkin olemassa? Aina oppii uutta. Mut toivottavasti hoito auttaa ja olo paranee. Terveisin anonyymi huolehtija.
Mjöö samoja serotoniinimömmöjä näköjään käytetään kuin masennukseen ja paniikkihäiriöön ja ahdistushäiriöön ja varmaan puoleen tusinaan muuhunkin päävikaisuuteen. Ainakin tänä aamuna olo on ollu varsin pirtsakka et jospa noi sivuvaikutukset alkais olla jo takana. Paras olis, risoo kun koko aika pitää olla ryömimässä takasin punkkaan! >:T
Sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö? :0
Yleensä pahimmat sivuvaikutukset kestää sen parisen päivää. Toivotaan että helpottaa!
Emmä tijä, joku sosiaalityhmä, en tunne termejä. 9_67 En viitti noita asioita liikaa googlailla ettei tuu silmille jotain yöunet vievää Suomi24-paskaa.
Tänään on jaksanu jo puuhastella, huomenna luultavasti ihan normaali olo.
Moi
Löysin blogisi vasta äsken, ja luin jo läpi ja lisäsin suosikeihin. Jatka samaan malliin, sun juttuja on kiva lukea.:)
Eh, en haluais keittiöpsykologoida, kun jo jossain sanoit, ettet sellaista halua. Mutta kai omakohtaisen kokemuksen saa sentään kertoa? Mulla oli aika stressaava harjoittelu reilu vuosi sitten. Koko ajan ahdisti, kysyykö joku jotain ja ahdistus johti jo siihen, että työstä selviäminen oli vähän vaikeaa (asioiden muistaminen mm oli hankalaa kun kaikki energia meni ahdistumiseen). Selvisin sen harjoittelun läpi tsempillä, mutta myös Temesta-niminen ahdistuslääke auttoi paljon (ja vähän psykologin kanssa jutteleminenkin). Se lääkitys oli hassua: Asiat pysyy samoina, mutta ne ei yhtäkkiä enää ahdistakaan. Tajusin sit sen vuoden lopulla, että itse asiassa olen ihan hyvä ja saan kiitostakin, kun olen oma itseni ilman ahdistusta.
Se epäsosiaalisuus ei siis mulla ole luonteenpiirre, vaan seuraus sosiaalisesta ahdistuksesta (tai jotain, ei mullakaan mitään diagnoosia ole). Tarkoitan vain, että ehkä se sullakin on samalla lailla kuin mulla? Kun sun jutuista jotenkin paistaa läpi sun ajatus, että vika on sun ominaisuuksissa / epäsosiaalisuudessa. Mä en ihan usko niin. Anteeksi, että menin nyt sittenkin kommetoimaan sun henkilökohtaisia juttuja.:( Vaikutat vain olevan niin samoissa fiiliksissä kun minä joskus, että oli pakko kirjoittaa!
Tsemii!
Hmm toivottavasti en kauhean kusipäisesti ilmaissut sitä keittiöpsykologikieltoa... Mut siis joo mulla helpotti kaikki itseinhot ja "yy oon paska ihminen"-fiilikset melkeen heti kun tuli tuomio että tää jatkuva ongelmointi (mulla on siis monissa ihan tavallisissakin jutuissa hankaluuksia vaikka työharjottelun kusemisen takia mut lääkäriin pistettiinkin) onkin vaan joku häiriö jonka voi hoitaa eikä mikään viddumainen luonteenpiirre jonka kanssa pitää vaan oppia elämään. Niinkun sanoit. Mulla menee vielä jotain viikkoja ennen kun lääkkeet alkaa vaikuttaa, sormet ristissä oottelen.